Täyskymppivuosi on edennyt seitsemänteen päiväänsä, ja mieliala on ollut keskimääräistä korkeammalla. Se johtuu ainakin osin hyvistä yöunista, jotka taas juontuvat säännöllisestä elämänrytmistä ja bilettämättömyydestä. Kylmyydestä huolimatta myös lumen tuoma valo ja aavistuksen pidentynyt päivä tuntuvat hyviltä.

Olen myös pitänyt toistaiseksi lupaukseni, että joogaan ainakin vähän joka päivä. Miksi moinen tavoite? Kyse on osin halusta mennä eteenpäin joogina, lisätä taipuisuutta ja voimaa, mutta enemmän kyse on mielialan kohotuksesta. Kuulostaa ärsyttävän tervehenkisestä, mutta päivä todellakin käynnistyy paniikinomaista ryntäilyä paremmin pienellä joogalla ja hengittelyllä.

Kieltämättä lämpimän peiton alta on vaikea ryöstäytyä ennen viimeminuuttia. Joogamatolle ujuttautuminen ilman aamupalaa on seuraava koitos. Aamupalan ja lehden jälkeen aikaa ei koskaan enää ole jäljellä, vaikka kevyitä liikkeitä ehkä täydellä mahalla pystyisi tekemäänkin.  Olen huomannut sellaisen systeemin hyväksi, että pudottaudun peittoineni sängystä joogamaton päällä olevalle piikkimatolle. Siinä sitä sitten herää kuin itsestään, ja pian jo vedänkin itseäni kuin huomaamatta keinuttelemaan muna-asentoon, josta matka jatkuu kiertoihin, neljän jalan pöytään. Vähitellen nousen kissaan, siitä koiraan ja vähitellen selkä pyöreänä ylös. Systeemi on kai täysin epäortodoksinen, mutta ei kai se niin vaarallista ole.

Sitten miespapatukseen

Olen kai niin sanottu kestosinkku, ilman varsinaisia seurustelusuhteita on vierähtänyt seitsemän vuotta. Moni pitää minua kauniina ja viehättävänä naisena, jonka sinkkuus kuulemma täytyy johtua liiallisesta kranttuudesta. Kriittisyydellä on varmasti osuutensa asiaan, mutta kyllä yli 30-vuotiaissa sinkkumiehissäkin tuntuu olevan hankalia tapauksia.

Monenlaista kontaktia minä toki onnistun luomaan, mutta kun ne jutut eivät tunnu etenevän puusta pitkälle. Joskus tuntuu jopa, että onko minulla jonkinlainen kirous päällä, vai vedänkö puoleeni vääränlaisia ihmisiä. Itsetunto naisenakaan ei ole yhtä korkealla kuin ennen, ehkä sekin heijastuu.

Mistä tämä pohdinta taas käynnistyikään. No, siitä että minun piti eilen tavata eräs nettimies, herra veneilijä, mutta hän perui tapaamisen melko viime hetkellä – tosin ihan pätevältä kuulostavan syyn varjolla. Sen jälkeen hän ei vastannut puoleentoista vuorokauteen tekstareitse tehtyyn kysymykseeni, että mihinkäs tapaaminen siirtyy. Eikä vastannut puhelimeen, vaikka näin hänen olevan online netissä. Synkeät ajatukseni kirouksestani heräsivät, mutta äsken hän soitti, ja tapaaminen on sovittuna ensi viikolle.

Pientä potentiaalia on muillakin suunnilla, sekä netissä että live-elämässä. Yritän nyt kerrankin ottaa tilanteen kerrallaan, ilman syyllisyyttä useampaan suuntaan vilkuilusta. Liian monta kertaa olen kehitellyt vaikka minkälaisia kauhuskenaarioita mihin tilanteen kulloinkin kyseessä olevan miehen kanssa voisivat johtaa. Hyvin usein kaveri on ehtinyt liueta liukkaasti takavasemmalle, ja minulle on tullut täysin turhaan taas pari harmaata hiusta lisää. Jep, olen hieman neuroottinen, mutta mielestäni pohjimmiltani melko eheä. Saas nähdä.

Loppuun huikkaan vielä, että vasta hankkimani Philipsin sarastuslamppu on aika kiva. Heräminen on kuin onkin lempeämpää. Lukekaas keskustelua:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/4993230

Hinnatkin ovat tulleet alas. Nyt viimeisin malli radioineen Prismassa 79.

Heräämisiin!         

P.S. Vielä kun osaisin vaihtaa tänne uuden sivupohjan. Tai saan sen kyllä tuotua toisesta palvelusta ja näkyviin, mutta tekstit eivät ainakaan heti näy sivupohjalla.